tiistai 28. elokuuta 2012

Terveen merkki ja täydellinen äiti

Sano mun sanoneen, että jos ei sauna, viina tai terva auta, niin on tauti kuolemaksi. No, tässä tapauksessa tauti ei tainnut olla kuolemaksi, kun se eilinen tervasnapsi (ihan yksi vain) auttoi, ihan oikeasti! Tai sitten se tauti oli jo menossa pois, mutta mitä väliä, tervasnapsi oli kuitenkin hyvänmakuista.... Nukuin melkein koko yön niistämättä ja tänään olen jo jaksanut pestä pari koneellista pyykkiä, käydä kaupassa ja tyhjentää tiskikoneen. Lisäksi olen notkunut netissä ja laskenut oman loppuvuoden palkkabudjettini loppuvuodelle eli olen todellakin fyysisesti terve, henkisestä en olisi niinkään varma, kun teen töitä laillisena sairaslomapäivänä... No, onpahan pienempi paha huomenna odottamassa töissä, kun on tänään jo hoitanut asioita pois alta.

Lisäksi mun tekee mieli siideriä. Se on aina terveen merkki meikäläisessä, sillä sairaana kuiva omppukin maistuu pahalta. Siinä vaiheessa, kun omenan viekoitteleva maku taas kiinnostaa, niin paraneminen on jo hyvässä vauhdissa. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. *koputtaa puista päätään*

Mutta asiasta aivan appelsiiniin. Eksyin tänään vauva.fi -sivustolle ja sain vaihteeksi sätkyn. Jos jokin maailmassa voi olla kamala vertaiselleen, niin kukaan ei tee sitä paremmin kuin äiti toiselle äidille. Noilla keskustelupalstoilla "täydelliset äidit" kehuvat itseään ja omia toimintatapojaan ja iskevät lyttyyn kaikki ne muut, jotka yrittävät vain selvitä hengissä (kuvaannollisesti) itsensä ja lapsensa kanssa ilman suurempia elämänkolhuja. Sivustolta saa sellaisen kuvan, että voit olla hyvä äiti vain, jos: (esimerkkejä)

1) olet lopettanut kaikki (siis aivan kaikki) paheet siinä siunaaman sekunnilla, kun olet PLUSSANNUT aka kussut tikkuun positiivisen tuloksen raskaudesta.

2) Et käytä kosmetiikkaa raskauden ja imetyksen aikana, et edes deodoranttia, vaikka raskauden aikana hikoilet kuin rankkitynnyri lisääntyneen massan vuoksi ja haiset paskalle, koska koko ajan pierettää (näitähän he eivät siis kerro)

3) Synnytät luonnonmukaisesti ilman kivunlievitystä ja tietenkin kotona vain miehesi kätilönäsi

4) Harrastat miehesi kanssa seksiä kahden päivän päästä synnytyksestä, sillä pitäähän miehenkin tarpeet huomioida


4) Täysimetät ensimmäiset neljä vuotta ja senkin jälkeen annat lapsillesi vain luonnonmukaista ravintoa

5) Jäät kotiäidiksi, hoidat lapset, itsesi ja miehesi aina hyväntuulisena ja huoliteltuna ja teet samalla vapaaehtoistyötä orpojen kissojen hyväksi (pahoittelen kissat, te tulitte ensimmäisenä mieleen)

6) Et koskaan käytä alkoholia lastesi nähden, etkä anna kenenkään muunkaan niin toimia.

7--- ääretön) JNEJNEJNE

 Haloo, missä ovat ne tavalliset äidit, joita minäkin tunnen? Ne, jotka menettävät hermonsa siitä, kun kusevat tikkuun kaksi viivaa ja menevät ensimmäisenä hermosauhuille, ennen kuin edes tajuavat mitä tekevät. Ne, jotka himoitsevat aurajuustoa, graavilohta ja punaviiniä puolet raskaudestaan, kun se toinen puoli on yrjötty ilman minkäänlaista himoa mihinkään ruokaan. Ne, jotka meikkaavat raskaana ollessaan, kun oma naama näyttää porsaan sikiöltä ilman meikkiä. Ne, jotka kiljuvat epiduraalia jo sairaalan ovelta. Ne, jotka kykenevät synnytyksen jälkeen istumaan vasta kuukauden päästä, seksiä voi harkita ehkä ensi vuonna. Ne, jotka imettävät kuukauden ja siirtyvät korvikkeeseen, kun hommasta ei kerta kaikkisesti tule mitään. Ne, jotka lähtevät riemusta kiljuen töihin äitiysloman jälkeen ja tyrkkäävät lapsen hoitoon joko iskälle tai päiväkotiin. Ne, jotka hyvinkin ottavat saunasiiderin tai kaksi ja juovat juhannuksena kunnon kumarat, kunhan ovat ensin pakottaneet miehensä olemaan edes suhteellisen selvinpäin...

Minä jotenkin vähän veikkaan, että näitä jälkimmäisiä äitejä on huomattavasti paljon enemmän, mutta vauvapalstoille kirjoittavat vain nämä ns. täydelliset äidit ja sitten ne, jotka haluavat provosoida näitä täydellisiä äitejä. Ne, jotka oikeasti etsivät keskustelupalstoilta jotain apua kysymyksiinsä, taitavat saada ihan jotain muuta kuin apua...

No, yhden asian nämä keskustelupalstat taas saivat aikaan: entistä suuremman varmuuden, että meikäläinen ei noita kakaroita edes harkitse taas ihan vähään aikaan... Hulluja nuo vauvapalstojen mutsit (anteeksi, mammat), sanon minä! 





maanantai 27. elokuuta 2012

Jos ei sauna, viina tai terva auta...

... on tauti kuolemaksi, sanoo vanha sananlasku... Kolmas päivä räkää ja lenssua saa jo ihmisen kokeilemaan kaikenlaista. Kävin tänään höyrysaunassa irroittelemassa limaa keuhkoista, tosin sillä ei ollut sanottavampaa vaikutusta. Päätin siirtyä sitten yhdistettyyn kakkosvaihtoehtoon, nimittäin tervasnapsiin. Neljän sentin pikkupullo ko. tököttiä teki ainakin mukavan lämpöisen olo  kurkkuun ja vatsaan, joten tästä konstista voi olla jopa jotain hyötyä. Jos huomenna ei ole parempi olo, vaihdan kirkkaaseen viinaan sekä kierin tervassa ja höyhenissä. Onpahan edes muilla hauskaa, sillä tuo kirkas ei ole koskaan sopinut minulle, vaan se on aina ollut oikein kunnon rähinäviina. Taisteleva tervakana voi olla hyvinkin mielenkiintoista katseltavaa ulkopuolisten silmin... :)

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Lentävä räkätukko

Perinteinen elokuun lopun lenssu iski toissayönä päälle kuin miljoona volttia. Ensin oli vain ihan vähän kurkku nihkeä, mutta jo muutaman tunnin päästä tärisin jo kuumeen kourissa. Eilen iltapäivällä alkoi sitten tämä räkävalu, joka ei ota laantuakseen. Olen tästä ennenkin kirjoittanut, mutta tämä niistäminen käy hermon päälle, kun ällöttäviä nenäliinoja on joka paikassa ja nenää joutuu hieromaan yhtä varovasti kuin kipeetä pimppiä! Lisäksi mahdoton aivastelu yhdistettynä sekopäiseen vatsaan ei ole ollenkaan mukava yhdistelmä - jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

Ja miksi meikäläinen sairastaa AINA viikonloppuisin? Kyllä minä viikolla joutaisin makomaan sängyn/sohvan pohjalla, mutta viikonloppuna olisi parempaakin tekemistä, erityisesti kun eilenkin oli aivan loistava sää! Mutta ei, minä makaan sängyssä välillä hikoillen, välillä palellen. Huomenna en kyllä vääntäydy kustannuspaikalle, vaan parantelen ainakin vielä yhden päivän tätä räkäistä olotilaa. Kävin jo vuokraamassa itselleni Makuunista viihdykettä Saapasjalkakissan verran, lisää löytyy digiboksin uumenista...

Nyt takaisin punkan pohjalle, kohta alkaa meikäläisen lemppariohjelma Myytinmurtajat, fysiikkaa ja kemiaa mielenkiintoisessa muodossa, mii laik, vaikka en kummastakaan todellisuudessa mitään ymmärräkään!

torstai 23. elokuuta 2012

Päivän mietelause

“Väittely (tosi)uskovaisen kanssa on kuin shakinpeluu pulun kanssa. Ensin se kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lentää kertomaan kavereille voittaneensa.”

Tämä on niiiiin totta!

lauantai 18. elokuuta 2012

Vanhassa vara parempi

Tänään on taas siivouspäivä, mikä tietää suuren siivousraivon keräämistä. Asiaa edesauttoi todella paljon se, että mies hälytettiin töihin ja meikäläinen saa siivota taas vaihteeksi keskenään, vaikka oltiin jo keskiviikkona sovittu, että tänään siivotaan porukassa. Ai, että, varmaan on kuule vaan pyytänyt jotain kaveriaan "hälyttämään töihin", ettei tarviisi siivota ja istuu nyt jossain mökkirannassa kalalla kaljapurkki kädessä! Siivousraivo nousee...

Vieroksun kovin tujuja aineita (kloriittia ei lasketa) pääsääntöisesti ja pyrin siivoamaan mahdollisimman yksinkertaisesti ja vähällä vedellä. Muualla se onnistuu, mutta kylppärin pesen aina lotraamalla, puhdasta tulee ja veden paine puhdistaa lavuaareista ja pöntöstä sellaisetkin paikat mihin pelkällä rätillä ei mahdu. 

Ainut ongelma on hanat. Mikkelissä vesi on kohtuullisen kalkkipitoista, joten sekä lavuaarin että suihkun hanat ja suuttimet ovat vuosien saatossa menneet ihan kamalan näköisiksi. Päätinkin tänään kokeilla vanhan kansan konsteja niiden puhdistukseen. Kastelin kaksi rättiä väkiviinaetikalla ja kieputin ne tiukasti hanojen ympärille ja laitoin muovipussit vielä päälle, etteivät ne rätit pääse kuivumaan. Suihkujen suuttimet puolestaan upotin ämpäriin, jossa oli myös etikkaa. Ohjeissa luki, että niiden pitäisi antaa liota yön yli, mutta päätin kokeilla, riittääkö ihan pari kolme tuntia mihinkään. Kohta pitäisi lähteä tutkimaan, saako saostumat raaputettua hammasharjalla pois. Raportoin lopputuloksesta myöhemmin. Etikkaa voi muuten käyttää myös kahvinkeittimen puhdistukseen. Vesisäiliöön puolet vettä ja puolet etikkaa. Keitin päälle ja annetaan valua puolet nesteestä pannuun. Sammutetaan keitin ja kuuman tökötin annetaan vaikuttaa n. 15 minuuttia. Käynnistetään keitin uudelleen ja annetaan lopunkin nesteen valua pannuun. Keitin huuhdellaan keittämällä pari kertaa läpi pelkkää vettä.

Toinen vanha kikka, mitä olen kokeillut menestyksellä, on ruokasooda. Sitäkin voi käyttää vaikka mihin, mutta erityisen hyvä aine se on pahojen hajujen poistamisessa. Esimerkiksi, jos jääkaappiin on unohtunut jotain pilaantumaan ja kaappi käryää vielä kamalalta ainesten poistamisen jälkeekin, kannattaa laittaa vaikka lasiin pari ruokalusikallista ruokasoodaa ja tyrkätä lasi jääkaappiin. Nopeimmillaan muutamassa tunnissa sooda imee itseensä kaikki pahat hajut ja jääkaappi tuoksuu taas hyvältä. Jos joku tietää, mihin kemialliseen reaktioon tämä systeemi perustuu, kuulen mielelläni vastauksen...

Kyllä joissain asioissa kannattaa luottaa vanhoihin konsteihin. Vanha kikka on monesti parempi (ja ympäristöystävällisempi) kuin pussillinen uusia!

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Sinnittelyä

Neljänkymmenen minuutin päästä ratkotaan maailman nopeimman miehen titteli olympiavuonna 2012. Väsyttää ihan törkeästi, mutta pakko jaksaa vielä valvoa kera valkoviinin... Olen ehkä populisti, mutta toivon ehdottomasti, että Bolt voittaa, sillä hän on niin verraton persoona! Onneksi minulla on vielä huominen vapaata, joten voin valvoa hyvällä omalla tunnolla tänään vaikka aamuun asti. En tosin varmasti jaksa enää lähteä mihinkään, vaikka terassikeli ulkona onkin, mutta juoksut on jaksettava katsoa, kun kerrankin on mahdollisuus!

Katsoin tänään myös innolla miesten tenniksen kaksinpelin finaalin. Jotenkin sykähdytti sydäntä, että sympaattinen Andy Murray voitti Federerin ja vielä kohtuullisen ylivoimaisesti. Kannustin sohvapaikaltani Murrayta aivan hulluna ja lopputulos sai kyyneleet meikäläisenkin silmiin, jotenkin se oli niin tunteellinen hetki, kun Andy tajusi voittaneensa ja lähti halaamaan perhettään ja valmentajiaan... Ihanaa tunteiden näyttämistä! Samanlaisen fiiliksen aiheutti myös maratoonari Leena Puotiniemi, vaikka sijoitus oli melkoisen huono (87.), mutta haastattelussa hän oli niin onnellinen ja liikuttunut omasta suorituksestaan, että sitä liikuttui vallan itsekin.

Kyllä olympialaiset on vaan niin hieno kilpailu, ettei  paremmasta väliä!


Ps. Miesten moukarissa on japanilainen heittäjä, jonka nimi lausutaan muropussi, hahaa, vähän repesin!

lauantai 4. elokuuta 2012

Urheilua

Aamu alkoi naisten triathlonilla, jatkui esteratsastuksella ja purjehduksella, pienoiskivääriammunnalla ja tällä hetkellä pelataan tennistä. Itse olen vain istunut/maannut television ääressä ja seurannut siis olympialaisia. Olympialaiset ovat aivan mahtavaa viihdettä tällaiselle urheiluhullulle, saa katsoa niin paljon urheilua kuin sielu sietää ja kaiken hyvän päälle telkkarista tulee sellaisiakin lajeja, joita ei suunnilleen ikinä muuten näytetä, kuten vaikkapa miekkailua tai koskimelontaa! Mii laik!

Olenkin aina sanonut, että olen innokas urheilija, nimittäin penkkiurheilija ja kaiken maailman urheilun suurtapahtumat hiovat innokkuuteni huippuunsa... :)

PS. Mies on Jyväskylässä ralleissa ja meikäläinen litkii valkkaria ja katsoo tennistä (go Serena!), ihana rauha, kun hän ei ole kommentoimassa jatkuvasti sitä, kuinka typerää urheilun seuraaminen telkkarista on! Minä puolestani en voi käsittää, miksi vaivautua paikan päälle, kun telkkarista näkee juuri ne haluamansa huippuhetket ja vielä selostettuna. Jossain ralleissa metsän siimeksessä näet vain auton silloin ja toisen tällöin, etkä edes tiedä, mikä on tilanne. Se se minusta älytöntä on!

torstai 2. elokuuta 2012

Pöllöilyä

Tykkään pöllöistä, tai oikeastaan olen jopa vähän hurahtanut niihin. Innostus on kohtuullisen tuore vielä, mutta olen jo nyt muutaman kuukauden aikana löytänyt vaikka mitä ihanaa pöllöjuttua kotiin! Viimeisimpänä Pauliina Rundgrenin "pöllömobile", joka on leikattu pöllöfiguuri vanerista ja sen kasvot on tehty Rundgrenin harjoittamalla emalointitekniikalla... Aivan ihana! Ei sen puoleen, kaikki Rundgreni tuotteet ovat mielestäni upeita ja niissä on "sitä jotain". Hänen verstasmyymälänsä sijaitsee Mikkelin Kenkäverossa vanhan navetan vintillä, kannattaa ehdottomasti käydä piipahtamassa ja ihastumassa! Minä en uskalla käydä siellä kovin usein, sillä tuntuu, että saisin sinne menemään vaikka kaikki rahani... :)

Mutta mainospätkän jälkeen takaisin pöllöihin. Innostukseni lähti (yllätysyllätys) Harry Potterista ja hänen tunturipöllöstään Hedwigistä. Jotenkin pöllö on niin rakastettava eläin, vaikka peto onkin. Se on evoluution myötä kehittynyt lähes täydelliseksi omassa hommassaan eli myyrien ja hiirien pyydystämisessä, että ei voi kuin ihailla. Lisäksi pöllöt ovat kauniita ja niiden huhuilukin on jotenkin rauhoittavaa. Kertakaikkisen ihania otuksia!

Helmipöllö
Huuhkaja
Lempparini on tietysti helmipöllö, mutta ei huuhkajakaan ole pöllömpi... :)